18.3.2010

Teematapahtuma Hotelli Haapalinnassa

Hotelli Haapalinnan projekti oli osa kolmannen vuoden opintojen teematapahtumakurssia. Näiden viikkojen aikana hotellissa oli mahdollisuus järjestää jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Moni teemaryhmän jäsenistä koki, että tämä projekti oli hyvä mahdollisuus päästä tutustumaan hotellityöskentelyyn, sillä hotelli- ja ravintola-alan koulutus painottuu paljolti ravintola-alaan.

Projektin toteutus tapahtui joulun alla, joten teeman aiheeksi valittiin joulu. Jouluinen musiikki ja jouluaiheiset koristeet toivat joulutunnelmaa hotelliin. Jouluteema sisälsi myös joulun mukaiset tarjoilut, kuten glögiä ja piparkakkuja. Teematapahtuman aikana järjestettiin myös meksikolaistyyliset pikkujoulut hotellin henkilökunnalle. Pikkujouluiltaan kuuluvat aiheeseen liittyvät ruoat ja -juomat sekä ohjelmaa.




Teematapahtuman tavoitteena oli tehdä hotellille lisämyyntiä sekä saada asiakkaat viihtymään hotellissa entistä paremmin. Lisämyyntiä saatiin valmistamalla hotellin asiakkaille iltaruokaa arki-iltoina. Nämä illat olivat maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai, koska näinä iltoina hotellissa oli eniten asiakkaita. Ensimmäisen viikon aikana tarjottiin perinteisiä kotiruokia ja toisella viikolla keskityttiin kevyeen iltapalaan. Tavoitteena oli vertailla näitä kahta viikkoa keskenään, ja päätellä kummalla on suurempi menekki ja minkä tyyppinen ruokamyynti kannattaisi Haapalinnassa. Osa ruokatuotteista menestyi hyvin ja erityisesti suolaiset iltapala-annokset olivat suosittuja. Teematapahtuman tavoitteena oli myös tuoda tuoretta näkökulmaa toimintatapoihin sekä pitää yllä hyvää asiakaspalvelutasoa. Kahden teemaviikon aikana hotellin huoneet ja muut tilat siivottiin perusteellisesti. Teemaviikot olivat kokonaisuudessaan onnistuneet ja kaikki tehtävät työt saatiin päätökseen onnistuneesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti