16.11.2011

AEHT: n (Association of European Hotel and Toursim Schools) kilpailut Haagissa 6.-12.11.2011. TAMKille pronssia Management-sarjassa


TAMKin hotelli- ja ravintola-alan kaksi restonomiopiskelijaa, Kristiina Unkuri ja Miika Niemi, osallistuivat Hollannin Haagissa järjestettyihin kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin 6.-12.11.2011. Kristiina kilpaili Tourist Destination –sarjassa ja Miika puolestaan Management-sarjassa. Kilpailut käytiin kolmihenkisissä joukkueissa, jotka oli valittu kisajärjestäjien puolesta. Jokainen joukkueen jäsen oli kotoisin eri maasta. Kilpailut ohjeistettiin tiistaina ja keskiviikko oli varattu suunnittelua varten. Esitykset olivat torstaina.
Kristiinan sarjassa tehtävä muodostui kolmesta eri osa-alueesta (henkilökohtainen kirjallinen testi, kirjallinen ryhmätyö; kulttuuritarjonta Haagissa valitulle kohderyhmälle ja 15 min. PP-esitys tuomaristolle ja yleisölle). Kristiinan joukkueessa oli italialainen ja makedonialainen tyttö. Joukkue ei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon (vain kolme parasta ilmoitettiin 16:sta joukkueesta). Kristiina oli ehdottomasti joukkueen kantava voima ja olisi ansainnut koko kilpailujen parhaan kilpailijan palkinnon, jos sellainen olisi jaettu.
Miika kilpaili portugalilaisen ja hollantilaisen tytön kanssa Management-sarjassa. Heidän tehtävässään lähtökohtana oli haagilaisen Strand-hotellin kehittäminen. Omistaja oli jäämässä eläkkeelle ja siirtämässä vastuun nuorelle johtotiimille. Kilpailijoiden tehtävänä oli luoda kaksi visiota hotellille ja strategiat sekä niiden toteuttamissuunnitelmat tulevaisuutta varten. Miikan joukkue voitti tässä sarjassa pronssia.
Kummassakin kilpailussa arvioitiin itse tehtävää ja sen eri osa-alueita sekä esitystä. Myös ryhmätyötä arvioitiin. Tuomarit edustivat eri osanottajamaita, kuitenkin siten, että heidän omista kouluistaan ei ollut kyseisessä sarjassa osallistujaa. Matkalla mukana ollut opettaja Arja Luiro toimi tuomaritehtävissä Culinary Art –sarjassa, jonka kilpailut käytiin keskiviikon ja torstain aikana. Myös Culinary Art –sarjassa kilpailtiin kolmen hengen joukkueissa. Joukkueet suunnittelivat etukäteen kolmen ruokalajin menun, jonka he valmistivat käytännössä neljälle henkilölle.
Miika Niemi kuvassa vasemmassa reunassa
Suomelle tuli yhteensä viisi mitalia näistä kilpailuista; kaksi kultaista, yksi hopeinen ja kaksi pronssimitalia. Lisätietoja AEHT:N nettisivuilta www.aeht.lu/annual conferences.


Kristiina Unkuri  Tourist Destination -kilpailun ohjeistustilaisuudessa


10.11.2011

Hotelli- ja ravintola-alan teemaviikot Dream Hostellissa


”Dream Hostelissa ei kiristellä pipoja”

Teematapahtumakurssilla yritetään tosissaan, sillä Tampereen Dream Hostellissa puhaltavat tällä hetkellä uudet tuulet. Kolmannen vuoden restonomiopiskelijat ovat tarttuneet puljun puikkoihin ja pyörittävät yrityksen toimintaa lähestulkoon yksin. Opiskelijoiden on selvittävä muun muassa ideoinnista, budjetin suunnittelusta, yrityksen markkinoinnista, aamiaispussin sisällön kehittämisestä, niin kuin myös norsuksi pukeutuneesta miehestäkin.

Outi Arola ja Karoliina Kultanen ovat mukana 12 opiskelijan porukassa, jotka toteuttavat Dream Hostel -projektia teematapahtumakurssilla. Outi äänestettiin projektin vetäjäksi ja hän onkin ollut varsin tykätty johtaja tiimissään. Projektin suunnittelu alkoi jo syyskuussa, mutta varsinainen Dream Hostel teematapahtuma alkoi edellisviikon maanantaina ja kestää kokonaisuudessaan kaksi viikkoa.

Koko projektin aikana ja varsinkin sen alussa, hostellin omistajat ovat olleet läsnä opettamassa. Opiskelijat saavat työstään palautetta projektin aikana hostellin henkilökunnalta, niin kuin opettajiltakin. Yrityksen asioiden hoitaminen on kuitenkin käytännössä ollut melkeinpä yksinomaan opiskelijoiden käsissä. Tätä kautta opiskelijat ovat saaneet erinomaisen tilaisuuden tutustua yrittäjyyteen sekä konkreettisen kosketuksen hotellialaan. 

 Tampere Dream Hostel on nuoren pariskunnan pyörittämä design-hostelli, joka tarjoaa majoitusta erilaisille matkalaisille. Kansainvälisestä hostellista löytyvät kaikki tarvittavat matkailijan peruspalvelut ja asiakkaista yli puolet onkin ulkomaalaisia. Hostellin asiakkaat ovat yleensä matkailijoita jotka tulevat Tampereelle erilaisiin tapahtumiin, kuten teatteriin tai konsertteihin. Lisäksi asiakkaina on urheilijoita, liikematkailijoita ja polttariporukoita. TAMK on useasti käyttänyt Dream Hostellin palveluita ja hostellissa on tämän projektin lisäksi myös muita TAMKin harjoittelijoita. 

 Opiskelijoiden työtehtävät Dream Hostellissa ovat tyypillisiä hotellialan pestejä ja jokaisella toimella on oma vastuuhenkilönsä. Lisäksi projektin johdossa on päävastuullinen opiskelija, johtajana toimiva Outi. Hän ja sihteeri Karoliina ovat käytännössä koko tiimin ”johtoryhmä”. Heidän roolinsa on korostunut erityisesti hostelliviikkojen suunnitteluvaiheessa. Perinteisten työtehtävien lisäksi opiskelijat ovat saaneet hoitaakseen myös erilaisia kehitystehtäviä, kuten tarjouspyyntöjen lähettelyä ja asiakastyytyväisyyskyselyjä.





Dream Hostel- projektiin on kuulunut myös erilaisten tapahtumien järjestäminen. Tällaisia oheistapahtumia ovat muun muassa pubi-kierros sekä tapahtuma, joka sisältää makkaranpaistoa. Opiskelijat ovat järjestäneet myös suomalaisen kokkauskurssin. Kurssiin kuului perinteisten suomalaisten ruokien valmistamista. Ruokalistalta löytyi karjalanpaistia, palsternakkakeittoa, pannukakkua ja karjalanpiirakoita. Karjalanpiirakoiden rypytys oli ollut erityisen hilpeää puuhaa hostellin ulkomaalaisille matkailijoille.

Outi ja Karoliina ovat tykänneet kovasti Dream Hostel - projektista. Henkilökunta ja asiakkaat ovat olleet mukavia ja rento fiilis on ollut läsnä alusta asti. Englanninkieli, siivoaminen ja respan hommat ovat välillä aiheuttaneet pään vaivaa, mutta kaikki ovat mielellään auttaneet toisiaan. Pipoja ei ole tarvinnut pitää kireällä ja hauskaa on ollut. Vastaan onkin tullut Dumbo- norsu ja viikonloppuna hampaansa kadottanut herrasmies.
Tutustu Dream Hostelliin ja opiskelijoiden järjestämiin oheistapahtumiin:
Peli-ilta - Pe. 11.11 kello 18.00.
Retki - Su. 13.11 kello 15.00

Sunnuntain retki järjestetään Marjamäen pajutilalla. Reissu maksaa 8 euroa. Kuljetus ja opastus kuuluvat pakettiin. Marjamäen pajutilalle kannattaa ilmoittautua ennakkoon.


Dream Hostellin löytää Åkerlundinkadulta Tullintorin kupeesta.

Teksti: Emma Ketonen
Kuvat: Emma Ketonen ja Riitta Brännare