5.12.2011

AEHT Annual Conference and Competitions


AEHT Annual Conference and Competitions
7.11.-12.11.2011
Haag, Hollanti
Kristiina Unkuri, Miika Niemi


Muistiinpanomme osallistumisesta kansainvälisisiin AEHT-kilpailuihin Hollannin Haagissa marraskuussa 2011. Kristiina Unkuri osallistui ”Tourist Destination” -sarjaan ja Miika Niemi kilpaili menestyksekkäästi sarjassa ”Management”. Monia kokemuksia ja pronssimitalia rikkaampana haluamme jakaa ajatuksemme kilpailumatkasta, johon osallistui myös suurena tukena ja apuna opettajamme Arja Luiro.

AEHT-lyhenne tulee sanoista European Association of Hotel and Tourism Schools. Se järjestää kisoja ja konferensseja ympäri Eurooppaa. Tämän vuoden kilpailut järjestettiin Hollannin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Haagissa 24:ttä kertaa. Osallistujia tähän konferenssiin oli yli 600 lukuisista Euroopan valtioista.


Sunnuntai 6.11.2011

Saavuimme päivää ennen virallisen aikataulun alkamista. Majoituimme Bella Vista nimiseen hotelliin, joka oli kuin pieni idyllinen majatalo. Opettajamme Arja majoittui loisteliaaseen Carlton Beach hotelliin aivan meren rannalla. Saavuttuamme perille levähdimme hetken ja lähdimme illalliselle. Söimme herkullisen aterian Topkapi nimisessä ravintolassa. Ravintola oli saanut vaikutteita Lähi-idän keittiöstä. Nimi Topkapi viittaa palatsiin Istanbulissa. Illallisella keskustelimme ajatuksista kilpailuihin ja tuleviin haasteisiin liittyen. Ilmapiiri oli innostuneen odottava.



Maanantai 7.11.2011

Kiertelimme koko päivän Haagin keskustassa. Nautimme vapaapäivästä kaupungin kahviloissa ja kartoitimme ostosmahdollisuuksia. Ensimmäinen yhteinen illallinen kaikkien 600 kilpakumppanin kesken syötiin rantabulevardilla sijaitsevassa ravintola La Galleriassa. Heti sisään tultuamme tutustuimme suomalaisiin kanssakilpailijoihin Mikkelin ammattikorkeakoulusta. Samanlaisia tunnetiloja hekin kävivät läpi jännittyneisyydestä innostukseen.



Tiistai 8.11.2011

Avajaisseremonia oli juhlava. Se järjestettiin upeissa puitteissa kauniissa katedraalissa. Seremonia koostui avajaispuheenvuoroista, tanssiesityksistä sekä matkailualan luennosta ja sen tulevaisuudesta näkymistä lentoalan esimerkein. Avajaisseremoniaa seurasi lounas kampuksella ja oman joukkueen jäseniin tutustuminen. Kisabriiffauksen jälkeen kilpailutehtävän työstäminen alkoi. Päivä päättyi yhteiseen illalliseen, jolla tunnelma oli jo viihtyisämpi, sillä olimme ehtineet tutustua muihin kilpailijoihin ja keskustelu kävi kiivaana kilpailujen tehtävienannoista. Niistä juteltiin paljon, mutta omien tiimien strategioita ei kuitenkaan paljastettu liikaa.

Keskiviikko 9.11.2011

Kristiinan aamu alkoi henkilökohtaisella kokeella, joka muodosti osan kisan kokonaispistemäärästä. Koe oli hyvin yksityiskohtainen. Se testasi tietoa muun muassa Kreikan ja Italian lomakohteista, lentokenttien kansainvälisistä koodeista ja tärkeimmistä nähtävyyksistä ympäri maailmaa. Kysymykset olivat hyvin yksityiskohtaisia kysymyksiä ja miettiä voi, kuinka ne testasivat yleistä ammattitaitoa matkailu- tai hotellialalla. Kaikkiin kysymyksiin olisi ollut edellytykset vastata oikein mikäli olisi vain matkustellut paljon. Toisaalta, tilanne oli kaikille sama ja siinä mielessä tasavertainen.

Päivä jatkui tapaamisella tietokoneluokassa klo 10. Meille annettiin tunnukset ja salasanat koneille ja saimme kaksi tietokonetta ryhmää kohden. Aloimme heti hommiin ja teimme selkeän työnjaon. Aikaa oli seitsemän tuntia poislukien lounastauko. Kiire tuli, mutta saimme kaiken palautettua muutamaa minuuttia vaille viisi.

Illalla lähdimme kohti ADO stadiumia missä meitä odotti perinteinen hollantilainen ilta. Söimme perinteistä hollantilaista ruokaa ja nautimme karnevaalien omaisista tanssiesityksistä ja herkullisista hollantilaisista jälkiruoista; pikkulätyistä, jotka syötiin voinokareen ja tomusokerin kanssa, vohveleista joiden väliin tuli kinuskikastiketta ja piparijäätelöstä. Tilaisuudessa vieraili myös hollantilaisten joulupukki.


Torstai 10.11.2011

Oli toisen kisapäivän aika. Kirjalliset työt ja power pointit oli palautettu ja jäljellä oli kilpailutehtävän esitys. Kristiinan tiimi oli ryhmistä viimeinen. Odotus oli pitkä, mutta Hollannissa on tapana sanoa ”the Best the Last”. Söimme lounaan yhdessä Arjan kanssa. Miika oli jo esitelmänsä pitänyt ja pystyi huokaisemaan helpotuksesta. Arjalla oli vielä edessä Culinary Art kisan tuomarointi. Miikan ryhmän esitys oli mennyt odotetulla tavalla, kun taas yksi Kristiinan tiimin jäsenistä lähes pyörtyi esityksen alussa. Paineen alla työskentely oli tuottanut stressiä, mutta esitys vietiin loppuun kunnialla.

Illalla lähdimme kohti Amsterdamia, jossa tutustuisimme Heinekenin tehtaaseen. Kierros oli hyvin järjestetty ja viihdyttävä. Se osoitti mielestämme uskomattoman hienoa markkinointia. Esittelijät osasivat asiansa ja olivat ammattitaitoisia. Kierroksen lopuksi pääsimme toki maistelemaan oluita, Kristiina joi ainoastaan alkoholitonta kauravettä.

Väsyneinä ja onnellisina päätimme lähteä takaisin kohti Haagia vaikka ilta Amsterdamissakin olisi houkutellut. Innolla odotimme huomista vapaapäivää, Hollannissa asuvien ystävien tapaamista sekä lopetusseremoniaa gaalaillallisineen.

Perjantai 11.11.2011

Perjantai oli vapaapäivä ja tapasimme hollantilaisia ystäviämme Haagin keskustassa. Gaalaillallinen ja lopetusseremonia järjestettiin kirkossa, jossa kaikille 600 osallistujalle tarjoiltiin neljän ruokalasin menu viineineen. Tunnelma oli odottava kun jokaisen kategorian kolme parasta palkittiin. Lopputulos Suomelle mitaleissa mitattuna oli 2 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia. Miika toi koulullemme pronssimitalin.














Lauantai 12.11.2011

Yhtä kokemusta ja monia suhteita rikkaampina, väsyneitä ja onnellisina lähdimme kohti koti-Suomea. Kisat olivat antoisat ja viikko hyvin opettavainen. Toivomme, että pääsemme osoittamaan taitomme vielä monesti tulevaisuudessa työelämän haasteissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti